lauantai 10. marraskuuta 2018

Agikisat ja viikon treenit

Kävimme Dedin kanssa Niihamassa agikisoissa hakemassa listan treenikohteita. Olin etukäteen ajatellut, että tavoitteena on juosta joka rata loppuun saakka ja että onnistuisimme kontakteissa. Noh, sain videolta itseni kiinni monta kertaa siitä, että lusmuilen, en vaan juokse. Tämä ottaa sanomattomasti päähän. Lisäksi radalta 2 neiti palautettiin lähdöstä suoraan pois, koska Dedi otti varaslähdön. Onneksi tajusin lopettaa radan ajoissa. Tuolla radalla olisi siis ollut 4 esteen suora heti aluksi, oli varmaan liian kiva odotettavaksi esteen takana! Rata olisi ollut tosi kiva juosta, mutta näin nyt kävi tänään. Alla video kommentteineen. Tosin täytyy sanoa, että agiradoilla oli paljon hyvää, mutta ne olivatkin ns. helpot radat. Todelliset Tommin juoksuradat. Hyppäritkään eivät tosiaankaan olleet pahoja verrattuna meidän aiempiin kisoihin.


Nämä radat vaativat aika lailla eri ominaisuuksia, kuin mitä me treenataan treeneissä. Eli pitkiä suoria, pitkiä estevälejä, rytmitystä ja liikkeellä ohjaamista. Ei paljoa erilaisia ohjaustekniikoita.
Treenilistalle meni seuraavat asiat: 1) Lähtö pitkän suoran päästä (eli rata 2 lähtömoka). 2) Takaakierto pitkän suoran päästä okserin kera (rata 1). 3) Persjättö (rata 1); tämän ajoitusta en vaan osaa. 4) Sivuirrotus eri kulmista (rata 4). 5) Ohjaaja: älä koskaan luovuta. Hitto että soimaan itseäni.  6) Tarkista aina koiran linja eli se linja joka näyttää suoralta ei välttämättä ole suora (rata 4 puomille meno).

Mutta, mikä parasta, minulla oli koko ajan mukana innokas koira, ja vielä kotonakin Dedi jaksoi kuunnella vierelläni aksavideot. On se vaan paras kisakaveri!

Viikolla ollaan sitten treenattu tokoa ja rallya. Islantilaisten kanssa on kerrattu kaikkia rallyn liikkeitä. Hallilla Turre oli tokotreeneissä ja teki tosin hyvän ohjatun ja kaukot. Seuraavaksi on taas aika käydä vakavasti eteenlähetyksen ja hässäkän kimppuun. Dedin kanssa on tehty liikkuroituna koko VOI setti, ja kaukoja lukuunottamatta kaikki on mukavassa pientä säätöä vaativassa kunnossa. Kaukot vievät vielä aikaa. Roosan kanssa teen kaikkia rallyn tehtäviä samalla kun islistenkin kanssa.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, odotan koska pääsemme treenilistamme kimppuun!!

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

OMD treenit, Rautaveden puolimaraton ja Dedin tokon koetreeni

Torstaina koitti taas kauan odotettu hetki, eli pääsin Dedin kanssa Kaarinaan Janitan silmien alle. Ensimmäisellä OMD-kerralla unohdin kameran kotiin ja kuvasin kännykällä, toisella kerralla kamera ei toiminut ja kuvasin kännykällä, joten nyt laitoin päälle sekä kännykän että kameran! Mietin jo kotona, että nyt on meille älyttömän vaikea rata. Ei pitäisi päästää ennustajaa valloilleen, mutta se oli tosiaan vaikea. Lähtösuora takaakiertoineen ja siitä kepeille... ei mennyt ihan ekalla. Mutta opin hienosti tekemään Dedin kanssa kakkosesteen tyrkkäyksen pakkovalssin sijaan, ja sitten myös keppien jälkeen sylkkärit tosi voimakkaalla vartalo-ohjauksella. Tuollainen ohjaustapa sopii minulle, ja Dedi vastaa siihen hyvin. Mutta oli kyllä treenin jälkeen ihan lääh olo, tuli niin paljon opeteltavaa.


Marraskuulle piti myös saada kalenteriin lappujuoksu, ja kun matkustamiseen ei juuri likviditeettiä tällä hetkellä ole ja vapaat viikonloput ovat kortilla, niin ilmoittauduin Sastamalaan. Täällä piti alun perin juosta maraton, mutta totesin jo aika kauan aikaa sitten, että en ehdi treenata tarpeeksi. Koirat on prio 1 ja juoksu tulee sen jälkeen hyvänä kakkosena harrastuslistalla. Koko matkan tuonne ajaessa satoi vettä, mutta sade loppui ennusteen mukaisesti klo 11, kun startti oli 11:30. Keli oli siis ihanteellinen: kostea ilma ja +8 astetta. Läksin matkaan luurit korvilla ajatuksena että juoksen viikon pitkän lenkin vailla mitään tavoitteita mistään. Ja se toteutui hyvin, juoksu kulki mukavasti ja oli itse asiassa todella helppo ja nautittava. Edellisen päivän tankkauskin onnistui hyvin, ja se vaikutti heti juoksuun. Söin kuin pieni possu eli nälkä ei todellakaan ollut missään vaiheessa: aamulla puuro ja jugurtti, 3 lämmintä ateriaa (2x kana, riisi ja kastike, 1x täytepasta juustokerroksen kera), pussillinen jugurttipähkinöitä, omar-munkki ja salaatti. Energiavaje ei yllättänyt myöskään juoksun jälkeen, eli tämä tankkaus toimi minulla. Koska lappujuoksuissa käyminen on niin kivaa ja se antaa minulle potkua treenaamiseen, löysin seuraavan puolikkaan joulukuullekin eli 27.12. Loimaalla.


TamSK järjesti tokon koetreenin sitten sunnuntaina. Ensin ilmoitin sinne Turren, mutta kun alkoi näyttää siltä en saa haukkua millään koevalmiiksi joulukuulle, niin vaihdoin treeniin Dedin. Myös Dedin tokokoe siirtyy ensi vuodelle, kaukot ovat niin kesken ja muutenkin tulee liian kiire. Teimme seuraavat liikkeet:

  • Paikkis. Teknisesti tosi hyvä, mtta en tykännyt kun ennen maahanmenokäskyä Dedi katsoi liikkuria eikä minua. Tätä pitää treenata. Muuten ei mitään huomauttamista.
  • Ohjattu. Alun seuraaminen oli kamalaa, neiti olisi halunnut mennä heti kapuloille. Seisomaan pysähtyminen laiska. Hyvä nouto. Palautuksessa olisi jäänyt vinoon, ohjasin korjaamaan kunnolla sivulle.
  • Ruutu. Tässä tapahtui joku ihme juttu, ja Dedi ei bongannut heti ruutua. Haahuili hetken, ja sitten huomasi että ai tuolla. Virittelyn tein ihan normaaliin tapaan ja minusta koiruus oli lähdössä ruutuun. Toista käskyä ei kuitenkaan tarvinnut. Pysähtyminen ja maahanmeno hienot. Dedi jäi ihan ruutunauhan reunaan makaamaan, taas huomasin miten pitkät jalat sillä on! Luoksetulo loistava.
  • Luoksarin stoppi. Tosi huono Dedin stopiksi, valui paljon. Ei kuitenkaan ennakoinut. Olen miettinyt, että vaihdan tähän vielä suullisen käskysanan, mutta katsotaan mitä teen.
  • Tunnari. Nuuskutteli useaan kertaan, palautti oikean, mutta luovutuksessa se putosi just mun näpeistä maahan. Vaatii vielä treeniä.
  • Metsku. Dedi on niin lähdössä noutamaan. Hieno nouto kuitenkin kaikenkaikkiaan.
Dedin asenne oli tosi hyvä, se ei odota palkkaa ja tykkää tehdä. Nyt vaan jatketaan treeniä, niin hyvä tulee.

Illalla olin vielä Turren kanssa tekemässä muutaman liikkeen. Ohjatussa ensin taas jämähti kapuloihin kiinni, ja sitten teki hienon ohjatun. Mikä hienoa, niin nyt on päästy eroon keskimmäisen kapulan noudosta. Siinä olikin hommaa, huh. L jumitti eli ei meinannut istua millään, mutta onnistuihan sekin. Tunnari tehtiin liikkuroituna. Ekalla kertaa haisteli tosi pitkään ja siirsi oman sivuun ja sitten haki sen, en palkannut. Tehtiin uudestaan, hyvä haistelu ja kiva palautus, jossa kumarruin koiran päälle ennen kuin annoin irti-käskyn. Turrella kun on ollut paha tapa pudottaa kapula varsinkin silloin kun tehdään hallilla kokeenomaisena. Loppuun tehtiin vielä hässäkän kiertoa. Turrella meinaa usko loppua täyspitkällä matkalla, ja herra vaatii siihen vähän hetsausta. Pari hienoa kiertoa pääsin palkkaamaan. Kyllä näissä tokojutuissa on työsarkaa, ja hitsit kun vaan ehtisi useammin hallille!

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Agileiri, rallykisat ja agikisat

Lokakuussa on sattunut ja tapahtunut paljon. Viikko sitten viikonlopun vietimme agileirillä SDP:llä; puolitin ajan Roosan ja Dedin kesken. Oli taas ihanaa uppoutua pelkästään agin pariin kahdeksi päiväksi muiden hurahtaneiden kanssa, ja lisäksi Anne Talvitien mentaaliosiot ovat niin hyviä. Olen muuttunut ihmisenä ihan toiseksi näiden koiraharrasteiden myötä, ja Annelta saa aina täsmäapua siihen mikä kulloinkin mieltä askarruttaa. On myös hauska havaita, että alkaa aksassa olla siinä pisteessä että vieraammiltakin kouluttajilta saa paljon irti.

Tänä viikonloppuna piti mennä Mustin kanssa tokon AVO-kokeeseen, mutta herra ontuu vasenta etutassua. Ja ontuu edelleen kahden päivän jälkeen, joten meillä lienee eläinlääkärireissu edessä. Samana päivänä eli lauantaina illalla oli sitten vuorossa Dedin eka rally-tokokoe Niihamassa. Rata oli helppo ja seuraamispainotteinen; meille tosin sopii mikä vaan, Dedi osaa kaikki alokasluokan jutut. Joten hyvin luottavaisena menin radalle.


Dedi teki täydellistä työtä aivan upeassa kontaktissa. Tuloksena 100 p ja luokkavoitto. Voi että sentään on ihanaa kisata koiran kanssa alokasluokassa!! Radat ovat niin helppoja ja lyhyitä, ja mikäs sinne on mennessä tällaisen koiran kanssa. Video radasta alla.


Sitten sunnuntaina oli vuorossa Dedin kanssa agikisat YLÖKKillä, hyppäri ja kaksi agirataa. Menemme kisaamaan edelleen sillä mielellä, että tämä on meille treeni. Mutta voi mahdoton minkä neiti teki: hyppäriltä nolla!! Meidän toinen nolla ikinä miltään radalta eli tällä viikolla tehtiin treeneissä eka... aivan mahdottoman upean uskomatonta; video alla (kiitos Minna kaappauksesta). Leijuin sitten niin sfääreissä, että seuraava agirata meni aika lööperiksi. Kolmas agirata oli hyvä mutta tein tyhmän mokan ja se siitä. Mutta tuo koira... miten paljon saankaan etua siitä, että Dedi uppoaa putkeen ihan mistä vaan. Vaikka olisi monta estettä välissä, niin sinne se menee ja täysillä. Ja miten hyvä kisakaveri se on, kisapaikalla ja radalla ja aina. Täysin rauhallinen ja sitten paahtaa täysillä kun sen aika on, mutta silti kuuntelee ja tulee ohjauksiin. Ah onnea tästä nautin tämän illan!!


maanantai 15. lokakuuta 2018

Pirkan hölkkä, Roosan epistelyt ja liikkurikurssi

Eräänä loppukesän päivänä tuli pienessä mielenhäiriössä tehtyä ilmoittautuminen Pirkan Hölkkään. Tiesin että reitti on kohtuu rankka, mutta ajattelin että päivän kunnolla mennään ja sitä tahtia kuin hyvältä tuntuu. H-hetkenä ilma oli mitä parhain eli lähdössä muutama aste lämmintä, matkan aikanakin koko ajan alle 10 astetta sekä auringonpaistetta. Lähdössä kuuntelin kun ihmiset juttelivat että pitää ehtiä kärkijoukoissa poluille, tai jää jumiin. Ymmärsin matkalla mitä he tarkoittivat, eli kapeita metsäpoulkuja juostessa ohittaminen oli aika mahdotonta. Ja harmillisen monet kävelijät eivät väistyneet polulta syrjään yhtään, samoin metsätiellä kävelivat yhtenä rintamana koko tien leveydeltä. No, aika ei ole minun prioriteeteissani, mutta silti välillä harmitti kun oli pakko kävellä. Tosin monille juoksu tuntui olevan kuntoilutapahtuma eli monet jäivät juttelemaan tuttujen kanssa varsinkin huoltopisteillä. Minulle päivän kunnoksi tuli mitattua 24 km, eli siihen saakka kulki tosi hyvin. Sen jälkeen loput 9 km olivat varsin raskaita, vuoroin kävelin ja vuoroin hölkkäsin ja haavelin ihanasta suolaisesta ja rasvaisesta pizzasta... Mutta maaliin päästiin, tämä on pisin lenkkimatka minulle ikinä joten olen tosi tyytyväinen. Alla onnellinen mitalin omistaja.


Reitti oli kiva, kaunista maisemaa ja polut olivat aikas kuivia. Kengät kyllä menivät pesuun juoksun jäljiltä, sen verran kura kuitenkin roiskui. Tarjoilut olivat hyvät, nautin matkan varrella marjakeittoja, rusinoita, mehua ja vettä ja omista eväistä kaksi geeliä. Itsellä oli varoiksi mukana juomareppu, sillä en uskalla enää juoda urheilujuomia; nyt tiedän että ensi kerralla pärjään ilman reppua. Ja nyt maha olikin loistokunnossa eli geelit ja mehut sopivat minulle pitkälläkin matkalla. Kerran pysähdyin vähän varoiksi vessaan. Jalat ovat toipuneet juoksusta ihan täysin, mutta olisi pitänyt laittaa paksummat sukat. Poluilla tulee sen verran erilaista iskua jalkoihin, että ihan ohut sukka ei ole hyvä. Mutta vasen päkiä ja lonkka olivat täysin kivuttomat, aivan huippua. Lisäksi on hauskaa, että Suunto arvioi minulle tästä reissusta lyhyemmän palautumisajan kuin Skotlannin puolikkaasta. Pirkan hölkkä otti kyllä huomattavasti kovemmalle. Mutta nyt vähän aikaa lepoa, ja sitten seuraavaksi Rautaveden puolikas 3.11.

Juoksun jälkeen taas koira-asiaa. Roosa pääsi jälleen epiksiin Niihaman hallille. Oli kyllä mahtavan kivaa, ja Roosa ei tällä kertaa jännittänyt muuta paitsi pussia... sinne ei vaan mennyt kepeiltä ei sitten millään, vaan molemmilla hyppäreillä piti keppien jälkeen ottaa pussi uusiksi. Agiradat olivat kivoja, ja varsinkin loppusuoralla saatiin koiraan vauhtia. Video agiradasta alla. Minun pitäisi edelleen vaan uskaltaa juosta kovempaa, koska Roosa kyllä tulee jos minä juoksen. Varmistelu pitää saada pois ja sen tilalle vauhti. Nyt ei ole tiedossa seuraavia epiksiä, luultavimmin joulun välipäivinä niitä on tarjolla. Sillä välin treenataan ja Dedin saikkukin loppuu ihan just eli päästään myös kisaamaan.


Sitten kuuluu vielä sellaista, että olen nyt virallisesti tokon liikkeenohjaaja. Viikonloppu vierähti tosi intensiivisellä kurssilla Niihamassa Riitta Räsäsen opissa. Kurssi oli oikein hyvä ja nyt on aikas varma olo tähän hommaan. Ilman lukuisten treenikavereiden liikkurointia ei kyllä olisi kurssilla pärjännyt. Nyt mietin yhden liikkurikaverin kanssa että järjestetään oman harjoittelun vuoksi seuralle möllitokot ja sitten vain odottelen koska kutsu käy virallisiin kokeisiin töihin.

Rally-tokoonkin kuuluu uudistuksia, eli valikoimaan tulee uusia tehtäväkylttejä ja käytösruutu poistuu. Uudet kyltit ovat oikein kivoja, ja puolestani enemmänkin uusia tehtäviä olisi saanut tulla. Käytösruudun olisin pitänyt mukana lajissa, hieman eri tavalla toteutettuna, mutta minusta se olisi hyvä olla olemassa. Mutta hyvä että tulee uudistuksia ja käyhän se näinkin.

lauantai 6. lokakuuta 2018

Roosan agiepikset

Ilmoitin Roosan agiepiksiin Niihamaan 6.10. Päätin etukäteen, että juoksen täysillä ja yritän olla koko ajan koiran edellä. No niissä onnistuttiin, mutta pari muistutusta tuli taas eli: koiraa kehutaan vasta keppien jälkeen ja Roosan kanssa pitää olla paljon huolellisempi kuin Dedin kanssa. Se ei ota esteitä vain pienestä vihjeestä vaan vaatii aina huolellisen ohjauksen. Ekalla radalla neitiä selvästi jännitti, mutta ei ole ihme, kun se on viimeksi ollut ennen sairastumista virallisissa kisoissa tammikuussa. Toka rata oli hieno vaikkakin kepit jäivät kesken tuon minun kehumisen takia ja puomilta juoksi läpi. Puomikaan ei ole mikään ihme, sillä vaihdoin vähän aikaa takaperin Roosalle taas siihen pysärin. Vaikka se on bc niin ei voi olettaa että radalla se muistaa vielä kaikki edes takaisin vaihdetut jutut! Muuten olikin sitten hieno rata, ennen kaikkea alun suora keinulle (jossa oli fysiikan lakien vastaista yrittää ehtiä edelle). Ensi viikonloppuna pääsen seuraavan kerran epiksiin, ah ihanuutta.


Dedi on suunnitellulla saikulla, eli siltä poistettiin yksi ongelmallinen nisä, jossa onneksi ei näkynyt mitään kasvainta tai mitään, ja samalla tehtiin tähystyksellä sterkka. Neiti alkoi jo leikkauspäivän iltana kanniskella minulle leluja että nyt leikitään, mutta kunnioitamme tietysti saikkuohjeita eli 2 viikkoa rauhallisesti ja kolmas saikkuviikko vasta lisätään rasitusta. Neidillä oli alkuun puhallettava kauluri, joka ei haittaa sitä yhtään, paitsi että sen kanssa arvon koira kuorsaa varsin äänekkäästi. Nyt sillä ei ole kotona edes kauluria, kun ei sitä kiinnosta haavat yhtään. Ulos laitetaan takki, ettei tule mahaan kylmä. Hieno tyttö se on.

Agin osalta olen oivaltanut tästä lajista jotakin. Sen ydin on tehdä kaikkea hauskaa ja jännittävää koiran kanssa, kokeilla ja testata missä meidän rajat on. Ydin ei ole saada nättejä, turvallisia nollia, vaikka sekin on varmasti kivaa, vaan tehdä hienoja ohjausyrityksiä ja mielenkiintoisia ratoja täydessä yhteistyössä koiran kanssa. Onnistumiset tulosmielessä tulevat sitten jos tulevat. Päätin, että en harrasta enää turva-aksaa, vaan alan ottaa enemmän riskejä irtoamisen ja leijeröinnin suhteen. Se vaan on minulle kaikkein hienointa, että onnistuu jossain ihan ihme ohjauksessa, että koira irtoaa ja tekee itsenäisesti töitä. Tämän siirsin heti treeneihin Roosan kanssa, joka on nyt minun ihana aksakoirani vielä seuraavat kaksi viikkoa. Tässä Roosan treenit viikolta, oli kiva Päivin ratatreeni. On se kyllä mainio tyttö, ja nauttii niin täysillä tekemisestä.


maanantai 1. lokakuuta 2018

Ekat agikisat Dedin kanssa

Nyt on eläin- ja ihmiskoe suoritettu eli kävin Dedin kanssa kisaamassa Niihamassa kolmosissa, kaikki neljä startttia. Päällimmäinen tunne on että koska päästään uudestaan! On se radan juokseminen vaan niin siistiä, vaikka kaikki ei mennyt kuin elokuvissa eli saldona 4 hylsyä. Mutta mikä parasta, Dedi oli aivan samanlainen koira kuin treeneissä. Ei mitään häröilyä, ääntelyä, ylikierroksia tai muuta vastaavaa; vain ja ainoastaan huikea aksakoira.

Eka rata oli Anders Virtasen agirata. Suht helppo muistaa, pari hankalaa pyörityskohtaa ja jo alkua mietin että miten sen teen. Tuli tehtyä väärä valinta eli liian tiukka jaakotus kun olisi pitänyt tehdä pakkovalssi. Videolla olevassa pyörityksessä näkyy, että arvon hiukan rataa. Kepeille vientiin valitsin väärän puolen, se ei onnistunut. Puomin pysäri onnistui, keinu ei. Ja minun pitää muistaa aina juosta loppuun saakka.

Toinen rata oli Minna Räsäsen hyppäri, oikein kiva ja erittäin sopiva meille.  Alku lähti tosi hyvin, valssin ajoitus saa jatkossa luvan olla taas parempi, se on karmea, ja takaakierron tyrkkäys jäi tekemättä ennen keppejä. Hienot kepit ja backlap. Persjätön kohdalla unohdin aivan sekunniksi radan, myöhästyin totaalisesti ja koira meni jo... kokonaisuudessaan olin tosi tyytyväinen, radalla oli meille vaikeita juttuja, ja tämä oli meidän paras rata. Se saa tulla kokonaan videolle talteen virheistä huolimatta (ja koska tätä Tommin toimittamaa videota en saanut lataantumaan editoriin leikkaamista varten).


Kolmas rata oli taas Virtasen agirata. Ja huh mitä pyöritystä. Monta sellaista kohtaa, jotka piti nopsaan vaan päättää että mitä ihmettä tuossakin teen, ja sellaisia ohjauskombinaatioita, joita en ole koskaan kokeillut. Puolet rataantutustumisesta meni jo alkua miettiessä. Alussa en osannut arvioida Dedin liikerataa ja jouduin ottamaan uusiksi, eli videolla lähden esteeltä 1, ja sitten rata lähtikin kulkemaan. Hienot itsenäiset kepit; jäin tarkoituksella seisomaan paikalleni. Näitä olen treenannut molempien koirien kanssa ja hyvin näytti toimivan myös kisatilanteessa. Keinun pysäri onnistui, puomi ei.

Neljäs rata oli jälleen Räsäsen hyppäri. Tykkäsin taas kovasti radasta. Dedi varastaa inasen, huomasin sen vasta videolta... Se reagoi mun kääntymiseen; tätä(kin) pitää treenata. Heti alkuun tein alokasmaisen virheen ja ohjasin väärää puolta koiruuden putkeen, ja väärään päähänhän se sitten sujahti. Sen jälkeen rata lähti sujumaan ja tuli tosi hyvä pätkä. Taas hieno backlap ja hieno itsenäinen kepeille meno. Olisi kannattanut kokeilla keppien leijeröintiä, niin olisin saanut niiden jälkeisen putkeen viennin onnistumaan. Jatkossa aion treeneissä olla paljon rohkeampi leijeröintien suhteen, kun kerran Dedi irtoaa hyvin ja tekee kepit hyvin itsenäisesti.


No niin. Nyt on sitten hypätty laakista ykkösistä kolmosiin! Jatkossa aion kisata kerran kuukaudessa, ja samalla oppia lisää. Mitään tuloksia en hae, vaan nostan tavoitetta kisa kerrallaan. Ensi kerralla tavoite on se että kaikki kontaktit onnistuvat ja että osaisin paremmin arvioida Dedin käännökset, eli miten tiukasti tarvii ohjata. Siinä mulla on selkeästi ongelma. Kolmantena takaakierron tyrkkäys kun siihen on jyrkkä kulma; minun pitää muistaa tehdä se. Ja olen hirveän tyytyväinen siihen, että en jäänyt kuin nalli kalliolle vaan pärjäsin Dedin kanssa ihan hyvin, kunto riitti eli radan juoksemisessa ei ollut mitään ongelmaa, muistin radat kahta pientä katkoa lukuunottamatta ja lisäksi uskon, että me opitaan kaikki tarvittava tekninen osaaminen. Treeniä vaan ja kisaamista, me opitaan kyllä nämä asiat. Ja kun koira on noin upea, niin ei voi muuta kuin nauttia harrastamisesta.

maanantai 24. syyskuuta 2018

Skotlannin puolimaraton

Päätimme juoksuporukassamme jo kevättalvella lähteä puolimaratonille Edinburghiin. Yksi päätöksentekoa avittava seikka oli reitin profiili, joka on huomattavan laskuvoittoinen. Ehkäpä olisi siis helppo juoksu tiedossa? Itsellä oli hyvin luottavainen olo juoksemisen suhteen, eli perus pitkikset n. 17 km ovat menneet hyvin helposti eikä minulla ole ollut mitään kipuja. Ainut tylsä asia on se, että vatsa tuppaa menemään urheilujuomista sekaisin, eli juon nykyään pitkiksellä vain vettä ja sitten syön yhden geelin.

Läksimme matkaan Tampereelta perjantaiaamuna kukonlaulun aikaan. Koneen vaihto Helsingissä, matkaseurueeseen samalla yksi henkilö lisää ja lento Edinburghiin. Kentältä otimme bussin keskustaan ja samalla reissulla buukkasimme itsemme jo lauantaille pohjoiseen päin suuntautuvalle retkelle. Grassmarket-hotellimme oli mielenkiintoinen pieni sokkelo vanhassa kaupungissa. Täälläkin aivan vinot lattiat, kuten niin monessa paikassa! Alla kuvia Edinburghin linnasta sekä lähikaduilta vanhasta kaupungista.



 



Lopun päivää vietimme kiertelemällä kaupungilla, käymällä lankakaupassa, syömällä lounaan J. K. Rowlingin suosimassa elefanttibaarissa ja illallisen thaikussa (paljon ihania jättikatkarapuja). Illalla ei todellakaan tarvinnut laskea lampaita.

Elefanttibaari.
Lauantaina läksimme sitten bussiretkelle. Ensimmäinen kohde oli Pitlochryn kylä, siellä oleva pato ja ah päästiin kahville. Matka jatkui edelleen Cairngormin kansallispuistoon, jossa suunnitelmissa oli nousta köysiradan avulla ylemmäs kukkuloille. Se ei kuitenkaan ollut toimintakunnossa, joten oli tyytyminen kuvaamaan maisemia alempaa. Näkymät olivat vuoroin kuin Islannista ja vuoroin kuin Suomen Lapista. Maisemat olivat siis erittäin paljon seurueemme makuun, ja myös tuuli oli kotoisan navakka. Näillä tienoilla kulkee vaellusreitit West Highland Way ja East Highland Way, jotka pääsivät heti kymmenvuotissuunnitelmiemme listalle.






Tämän jälkeen retkellä oli tarkoitus mennä ihailemaan ja ruokkimaan poroja... korvaukseksi toimimattomasta hissistä. Totesimme oppaalle että "we see raindeer every day" ja saimme näin ollen oppaaltamme Scottilta poikkeusluvan ja bussikuskiltamme Keviniltä henk.koht tilauskyydin läheiseen Aviemoren kylään. Nälkä oli tässä vaiheessa karmea, joten ajankäytöllinen suunnitelma oli selvä. Itse sain eteeni tuplakokoisen sienikeiton, joka oli aivan mainio. Loppuaika kylässä meni haahuillen ja kahvilla käyden.

Retki ei mennyt edelleenkään aivan ennakkosuunnitelmien mukaan, sillä viimeiseksi nähtävyydeksi suunnitellut putoukset vaihtuivat näköalapaikkaan Edinburghin kolmelle sillalle. Ei oikein napannut, mutta tulipa nekin nähtyä; alla Forth Bridge rautatiesilta. Retkeltä jäi kuitenkin hyvä mieli loistavan huumorimiesoppaamme Scottin ansiosta. Skotlantihan on tietenkin nimetty hänen mukaansa!


Sitten koetti vihdoin puolimaratonin aamu. Hämmästyttävää kyllä, luvatut massiiviset sadepalkit olivat vaihtuneet reissumme aikana auringonpaisteeseen ja kohtuulliseen tuuleen. Heräsimme siis aikaisin aamupalalle, välppäsimme varusteita ja huristimme kohti Meadowmill Sports Centreä. Siellä olikin jo ihan urheilujuhlan tuntua, kaikkien 2600 juoksijan luomana! Haimme numerolaput, kävimme bajamajassa (ja myös vessassa sisätiloissa, vaikka se oli ankarasti kielletty; emme tosin olleet ainoita) ja välppäsimme taas vaatteita (kaikkia sääntöjä rikkoen taas sisätiloissa, hyi meitä). Päädyin polvitrikoisiin, lyhythihaiseen t-paitaan ja juoksutakkiin.



Olimme kaikki kolme eri lähtöryhmässä, mutta lähdimme reitille samaa matkaa. Aika pian sai kuoria juoksutakin pois ja tunkea sen juoksuvyön alle. Uskomatonta, mutta hihattomalla paidallakin olisi pärjännyt. Reitti oli juuri sellainen kuin mitä mainostettiin: äärimmäisen helppo ja profiililtaan laskuvoittoinen. Ja kiva juosta. Meren rannalla oli valtavasti tyrniä odottamassa poimijoita, ja tuuli oli hyvin kohtuullista. Reitin varrella ehdottomasti yleisin kannustushuuto oli "well done" ja spesifinä piirteenä kannustajat tarjoilivat juoksijoille irtokarkkeja. Jäi syömättä. Itse nautin reitin varrella vettä ja kaksi geeliä, se on minulle sopiva välipala.

Kuriositeettina mainittakoon, että järjestäjät olivat ankarasti kieltäneet puskassa käynnit. Jos jäisit kiinni puskapissailusta, niin tuloksesi mitätöitäisiin. "This is no fun run!" Näimme kyllä useita rikkureita... ja juoksutapahtuma oli vastoin pieniä ennakko-odotuksia varsin hauska.

Matka taittui siis oikein mukavasti, 18 km kohdalla vasen päkiä kiukutteli vähän, mutta lonkkaan ei sattunut yhtään. Ah autuutta. Tämä oli ehdottomasti helpoin lappujuoksuni, ja vaikka vauhti vähän hiipui loppua kohden, oli taas niin hieno fiilis päästä maaliin Musselburgh Racecoursella. Tätä pitää vaan kokea uudestaan. Maalissa saimme tietty mitalit ja finisher t-paidat sekä syömistä ja juomista. Ja sitten nautimme auringonpaisteesta ja olimme vain niin tyytyväisiä itseemme!


Rautaveden maratonhaave tuli siirrettyä ensi vuodelle jo vähän aikaa sitten. En vaan ehdi juosta tarpeeksi, joten paras keskittyä vielä tovi puolikkaisiin ja Rautavedelle menenkin juoksemaan puolikkaan. Sitä ennen on vielä Pirkan hölkkä 33 km, joka on kyllä kohtuu raskas urakka. No, sitten kävellään jos ei muu auta. Tärkeintä on treenaus.

Kotimatkalle lähdettiin maanantaina, ja näpyttelen tätä lentokoneessa. Heti on hurja polte suunnitella seuraavia lappujuoksuja, on niissä oma viehätyksensä ja porukassa juokseminen on koukuttavaa, vaikka muuten olenkin enemmän itsekseen viihtyvää tyyppiä. Mutta on tämä vaan hieno harrastus. Kiitos matkaseuralle kuvista ja ykkösluokan seurasta; eikun kohti uusia seikkailuita!

Kaunis lähikatumme vanhassa kaupungissa.
Loppuun vähän koira-asiaakin. Ressu rauhoitettiin viime viikolla ja siltä poistettiin hammaskivi. Uskomatonta, hampaita ei tarvinnut taaskaan poistaa. Mutta ell:in veikkaus oli, että vuoden päästä pitää taas tulla uudestaan, kun syljen eritys on sen verran heikkoa vanhalla herralla ja hampaat on pakko pitää kunnossa. Ressu toipui operaatiosta mainiosti.

Dediltä taasen otettiin glaukoomatesti, ja tulos oli hyvä, n/n eli Clear: Dog tested negative for the mutation associated with goniodysgenesis and glaucoma. Lisäksi olen ilmoittanut Dedin agikisoihin 30.9.!! Ja samalla olen asettanut itselleni tavoitteet: meillä on kivaa, Dedi pysyy lähdössä ja onnistumme kahdessa ensimmäisessä esteessä. Siinä se; tämä on minulle aika iso loikka mennä Dedin kanssa suoraan kolmosiin, että parempi olla jalat maassa. Me aletaan nyt opetella yhdessä kisaamista ja olen tästä niiiiin innoissani! Ja Mustin kanssa haetaan tokon AVO ykköstä 27.10. Siispä treenattavaa riittää taas 😊