lauantai 5. elokuuta 2017

Halti

Kesälomamatkani suuntautui tänä vuonna Käsivarteen. Läksimme kahden ystäväni kanssa junalla Rovaniemelle ja siitä bussilla kohti Kilpisjärveä ja edelleen kohti Haltia.

Alla olevat kuvat eivät ole mitään järkkärilaatua, osa on napattu kännykällä ja suurin osa pienellä pokkarilla, joka kestää reissaamista, kosteutta ja mun huolimatonta käsittelyä. Ja mikä parasta, sen akku kestää tarvittaessa yli viikon. Joten mieluummin kuvaan sillä ja sitten laatu on vähän heikompaa. Ja kiitos kuvista myös Minnalle ja Virpille! Gepsin ilmoittamia matkoja ja nousuja ja laskuja en ole mitenkään tarkistuslaskenut yhteen, vaan otin ne suoraan osamatkoista. Niissä saattaa hieman olla myös ketunlenkkejä, ja kerran gepsi oli hukannut sijainnin ja rekisteröinyt vain suoraa viivaa.

1. päivä Kilpisjärvi - Saarijärvi
Matka: 12,7 km
Nousu: 351 m
Lasku: 175 m
Sää: arktinen helle
Illallinen: ei mitään, syötiin jo päivällä


Ankaran pakkauksen jälkeen nousimme junaan ja sitten Rovaniemen rautatieasemalta bussiin. Kuskimme Jouko oli aivan mahtavan hauska tapaus. Jännittävintä oli seurata Joukon postinjakelua bussista käsin eli kuminauhoilla niputetun postipläjäyksen heittämistä tien varressa olevaan "postilokeroon". Kerran meni ohi. Muoniossa kävimme kuskin tauon aikana syömässä thaikussa, minä otin tietysti jättikatkarapuja.


Perillä Kilpparilla klo 16:15; minä jäin bussista luontotuvan kohdalla ja menin hakemaan tuvan avaimen. Retkemme oli siis luksusluokkaa eli meillä oli varaustupa jokaiselle yölle. Näin säästimme rinkan painossa makuualustan, paksumman makuupussin, lisävaatteiden, teltan ja keittimen verran. Houkuttelevaa. Minna ja Virpi jatkoivat bussilla hotelli Kilpikselle ja veivät vaihtovaatteemme sinne. Sitten hieman tavaroiden välppäystä, kaupasta matkaan mukaan voita, leipää, juustoa, poroa, maitoa, parmesania ja miniporkkanoita ja sitten kaupan takaa lähtevältä polulta matkaan. Huh 53 km edessä.


Oli ihan mahdottoman lämmin päivä, arktinen helle, ja hikivesi alkoi valua heti kun nosti ylipainavan rinkan selkään. Lisäksi ystävämme räkkä ilmoittautui heti matkakaveriksi. Tässä koivikossa elukoita riitti, ja me emme jaksaneet heti laittaa ötökkämyrkkyä ja hyttysverkkoja. Tiedä häntä miksi. Pahimmat puremat tulivat tältä päivältä. Paarmanpuremat kutisivat vielä monta päivää tuon jälkeen ja niihin kohtin turposi kunnon botox-pallukat. Oli pakko syödä allergialääkkeitä, mutta ne tepsivät onneksi heti.


Iloiset vaeltajat matkalla kohti Saarijärven tupaa.


Näihin maisemiin ei kyllästy koskaan.


Saana edestä, Saana takaa. Otin kymmenittäin erilaisia Saana-kuvia.


Reitillä ei ollut paljoakaan pitkospuita, muistelin että olisi ollut enemmän; kävin Haltilla vuonna 2011. Pitkospuut toivat mukavaa helpotusta mudassa ja kivikossa rypemiseen. Kivikko on ihan mun ystävä, mutta muta oikein ei. Kivikossa tanssimisessa tuli koko reissun ajan vain taitavammaksi ja viimeisenä päivänä otinkin tavoitteeksi, että en pysähdy kivikoissa kertaakaan vaan zoomailen eteenpäin ja valitsen vauhdissa hyvän paikan mihin astua. Se oli hauskaa ja aivot saivat tehdä töitä. Mudan kanssa otin saman tekniikan ja siinä erehdyin 2 kertaa eli luulin mudan alla olevaa vaaleata kohtaa kiveksi, mutta se olikin joku mutapallero ja läts kengät olivat taas ihan kurassa. No ihan kurassa ne olivat joka tapauksessa, ja ihan märät myös sisältä.


Matka kulkee lyhyen pätkän myös Norjan puolella.


Pidimme lyhyet rinkanlaskutauot pääsääntöisesti 3 km välein. Joskus hieman pidemmin välein, jos maasto oli helppoa, ja joskus aikaisemmin pelkkiä juomataukoja. Minulla oli istuma-alustana pitkä jumppa-alusta, jonka päälle mahtui halutessaan melkein makoilemaan ja saattoi nostaa jalat ylös.


Saarijärven tuvan silta.


Saarijärven tupa. Olimme ainoat asukin varaustuvan puolella, onneksi, sillä tuvan ilma oli aika sietämättömän kuuma. Kastelin erämekon (tästä juttua myöhemmin) ennen nukkumaanmenoa, jotta yleensä pystyin nukkumaan; meillä kotona kun sisälämpö on normisti alle 20 astetta. Huonosti nukutun junayön ja tuhottoman raskaan ekan päivän kävelyn jälkeen väsytti kuitenkin niin paljon, että sain nukuttua melkein 9 tuntia. Aamulla kun aurinko alkoi lämmittää tupaa mittari näytti 26 astetta. Huh mitä arktista hellettä.

2. päivä Saarijärvi - Kuonjarjoki - Meekonjärvi
Matka: 18,9 km
Nousu: 446 m
Lasku: 491 m
Sää: arktinen helle
Illallinen: kanapasta ja aurinkokuivatut tomaatit


Ihan täydellinen helle... eikun patikointipäivä. Niin jos selässä ei olisi sitä rinkkaa, oli meinaan kuuma!


Päivän ohjelmassa oli taas rinkan kantoa kivikossa ja rivakkaa sauvakävelyä.


Lunta! Käsivarren alueella oli varsin paljon lumilaikkuja. Ja kuten kuvasta huomaatte, päätin sitten patikoida erämekossa. Meillä on reissuilla aina mukana kätevä erämekko. Sitä voi käyttää yöpaitana tai merinoiden päällä tupa/teltta-asuna. On siis kohtalaisen siisti olo, vaikka päällä on oikeasti suunnilleen alusvaatteet. No, nyt oli niin kuuma, että päätin patikoida erämekossa ja merinopitkiksissä. Ja ratkaisu oli hyvä. Ainut ongelma oli se, että rinkka teki pienet hiertymät lonkkiin ohuen vaatteen vuoksi. Teippasin lonkat loppumatkan ajaksi ja sen jälkeen hiertymistä ei ollut mitään ongelmaa. Heti tuvalta lähdettyä jouduin myös pysähtymään ja teippaamaan akillesjänteet, kun tuntui että niihin tulee hankausta. Teippaus pysyi koko reissun ajan paikallaan (Leucotape on ihan superia tavaraa) ja akillekset pysyivät kunnossa.


Ruoka-asiaa. Kuivasin meille kanaa, jauhelihaa ja poronkäristystä mukaan matkaan eli mitään pussiretkiruokia emme syö. Illalliset olivat tälläkin kertaa loistavia, paitsi poronkäristyksestä unohtui suolakurkku pois. Aamulla söimme puuroa, kiisseliä, leipää tai näkkäriä ja teetä, kahvia tai kaakaota. Tauoilla pähkinöitä, suklaata, energiapatukoita, keksejä, mitä milloinkin. Lounaaksi keitimme tuvissa nuudelit tai pussikeitot, kukin oman maun mukaan, ja taas leipää etc. kyytipojaksi. Iltaruoka oli sitten yhteinen. Kylmäruoat pidettiin yöt ulkona "jääkaapeissa" eli pienissä kylmälaukuissa, joissa oli lunta tai kylmää vettä minigripissä tarvittaessa tuomassa viileyttä. Keksimme tämän kikan vasta tällä reissulla, haloo, miksi ei ole tullut ajatelleeksi aiemmin? Ehkä siksi, että etelässä vedet ovat niin lämpimiä kesällä, että tästä kikasta ei ole apua. Kaikki kylmäruoka säilyi täysin hyvänä koko reissun ajan. Kuvassa on mun näkkäri: reissussa saa syödä paljon voita ja minähän syön. Tuossa kuvassa sitä on vielä varsin vähän. Päälle lisäksi muutama siivu poroa ja nauttimaan. Nam!


Nyt päästiin koiriin! Näimme reissussa neljä koiraa, joista yksi kuvassa eli ihana Usko. Menimme Uskon emäntien kanssa melkein koko reissun ajan samoja etappeja. Usko oli aivan ihana ja tässä se patsastelee Kuonjarin tuvan terassilla. Tässä vaiheessa Uskon maha oli aikas rei'itetty, eli mäkärät olivat rokottaneet pikkukoiraa. Se ei onneksi Uskoa häirinnyt. Usko ja emännät nukkuivat teltassa ja sateen sattuessa Uskolla oli päällä keltainen, hupullinen sadetakki.


Kuonjarin tuvalla, Usko ja reissaajat.


Jääleinikki. Hieman hurahdimme Virpin kanssa kukkasten kuvaamiseen matkan varrella. Vain hieman. Eläinkunnasta näimme tietty poroja, korppeja, kapustarintoja ja riekkoja. Kivikossa vilahteli pari kertaa jokin mutta mahdotonta sanoa oliko se sopuli. Tuvissa ei onneksi nähty tai kuultu myyriä.


Kuonjarilta Meekolle kävellessä reitti on suurimmaksi osaksi helppokulkuista tunturiylänköä. Ei ole pahoja mutikoita eikä kivikoita. Ehdottomasti helpoin pätkä koko reitillä. Ja kulkijaa hellitään taas maisemilla.


Meeko alkaa häämöttää. Ensimmäistä kertaa kun tulin tänne, niin ajattelin että maailmassa ei ole mitään hienompaa kuin Meekon seutu. Pian laskeudumme kohti Meekon laaksoa. Ötököiden määrä lisääntyi suorassa suhteessa kuljettuun alamäkeen. Saivaara jää oikealle ja siitä ottamani kuvat valitettavasti epäonnistuivat.  


Metsähallitus opastaa kulkijoita reitillä hyvin.


Ennen Meekoa päästään vielä ylittämään silta ja kuohuva koski.


Meekon tuvalta ei tässä ole kuvia, mutta se oli myös varsinainen sauna. Ilmaa ei saanut vaihtumaan millään, jollei sitten halunnut sisälle tuhatta hyttystä. Valitsimme lämmön. Ihme kyllä nukuin melkein 12 h tuossa tuvassa! Taisi olla väsy.

3. päivä Meekonjärvi - Pihtsusjärvi
Matka: 11,1 km
Nousu: 287 m
Lasku: 123 m
Sää: noin +13, sadetta enemmän tai vähemmän koko päivän.
Illallinen: jauheliharisotto ja parmesanlastut


Tästä matkamme jatkuu kohti Pihtsusta. Laakso on pettävän mukavan näköinen sillä seuraava parin kilometrin pätkä on varsin epämukava. Ötököitä, mutaa, kiviä ja kiukkuisia kivikoita. Ne ikävimmät kivikot, jossa rakkakivet olivat iskeytyneet pystyasentoon eikä ns. välikiviä ollut tarjolla, olivat tällä pätkällä. Onneksi tähän mahtui myös hieman pitkospuuta.


Kerroinko jo, että reitillä oli kiviä? 


 Laakso on kaunis.


Laakson jälkeen pääsee testaamaan todella helppoa vaijeriavusteista kävelyä. Polku ei ollut nyt liukas, joten vaijerille ei ollut tarvetta ja alla olevassa kuvassa vähän feikataan. Juttelimme reitin varrella siitä, että vaarallisimmat elementit ovat sää (retkeilijä ei ole varautunut sään vaihteluihin tai tekee tyhmyyksiä huonolla kelillä), purojen ylitykset (nyt vedet olivat matalalla, mutta veden voima on uskomaton) ja kaatuminen (kävi meillekin pari kertaa, mutta mitään ihmeempää ei sattunut). Itse polku on turvallinen ja hyvin merkitty. Lisäksi meillä oli peräti neljä erilaista navigointilaitetta, heh heh, ihan kuin insinöörit olisivat olleet liikenteessä. Vaikka meillä ei ollut mukana telttaa, niin matkassa oli bivy-pussi, jonne saa tarvittaessa retkeilijän sateensuojaan ja lämpimään.


Puroista sai helposti täytettyä juomapullot. Se oli kyllä mukavaa reissulla, vettä oli aina saatavilla ja litran pullolla pärjäsi hyvin. Varapulloja meillä oli alkumatkasta myös täytettynä, mutta pian todettiin että ei tarvitse kantaa niitä.


Raija-retkeilijä. Avasin hyttyshatun aina kun mahdollista, koska kesti aikansa että opin taas että sen läpi ei voi syödä, juoda, niistää nenää tai sylkeä. Ja lisäksi se on yllättävän lämmin. Hankala kapistus mutta toisaalta sen sisällä voi sanoa hyttysille "läl-läl-lää".


Pihtsusköngäs on komea putous. Sen vierellä olisi voinut istuskella vaikka kuinka kauan.


Purojen ylityksestä selvisimme koko matkan ajan helposti, sillä vedet olivat matalalla. Katsoimme kyllä aina tarkkaan mistä kohtaa menemme yli. Vain pari puroa oli sellaisia, joissa oli ihan pakko kastella kengät eli sopivat astinkivet olivat veden alla. Sauvoista oli paljon apua: ensin sauvat tukevasti pohjaan sopivaan kohtaan ja sitten siirretään jalkoja.


Pihtsusjärven varaustupa. Meidän mukava asuinsija kahden yön ajan. Usko-koira kääntyi tästä takaisin, koska sen tassut olivat niin rikki. Rakkakivet ovat kyllä koirille pahoja. Uskon toinen emäntä lähti siis takaisinpäin ja toinen kohti Haltia ja edelleen Meekolle (kevyt päivämatka noin 35 km...) ja ehkä jopa Kuonjarille.


4. päivä Pihtsusjärvi - Halti - Haltin tuvat - Pihtsusjärvi
Matka: 22,2 km
Nousu: 885 m
Lasku: 885 m
Sää: hyvin pilvistä (tai itse asiassa olimme pilvessä) ja kosteata tai pientä sadetta, alhaalla +13 ja huipulla +5
Illallinen: poronkäristys, perunamuusi ja puolukat


Herättiin tuvalla klo 6 ja lähdin Virpin kanssa kohti Haltia. Minna jäi tuvalle elvyttämään poroa (heh eli laittamaan kuivatun poronlihan elpymään lämpimään veteen ja lepäilemään). Meillä oli mukana yksi todella kevyt vauvarinkka, jossa oli lisävaatetta, eväät ja vesipullot. Kannoimme sitä vuorotellen 1,5-3 km vaihtovälein ja ai että askel lensi kun sai kävellä noin kevyllä kantamuksella saati ilman rinkkaa! 


Virpi Haltin valloittaja.


Ilma oli tosi sumuinen tai oikeastaan kävelimme pilven sisällä. Se kasteli vaatteet aivan läpikotaisin. Näkyvyys oli kuitenkin ihan kelvollinen eli missään vaiheessa ei tullut sellaista oloa että tässä voisi eksyä. 


Haltille noustessa ilma ei tästä mitenkään muuttunut. Eteen näki hyvin, kivilajit vain vaihtelivat hiekkasärkästä oranssin kiven kautta harmaaseen liuskekiveen. Ja ylämäkeä riitti, mutta ei se mitenkään kohtuuttoman raskasta ollut.


Kävelimme kahden ison lumialueen läpi. Tämän reuna oli aivan jäässä ja tosi liukas. 


Sitten ihan yhtäkkiä, kesken lupaavan patikoinnin, rinteessä näkyy postilaatikko ja rajapyykki 303B! Me oltiin jo huipulla! Haltin kirja vaihdettiin alle viikko takaperin, ja me olimme kirjassa numerot 110 ja 111.


Virallinen passikuva rajapyykillä. Huipulta ei nähnyt sitten niin yhtään mitään minnekään, mutta tulipahan käytyä ja tehtyä hyvä päivätreeni. Ja koska olimme aikas lailla märkiä, huipulla tuli nopsaan tosi kylmä ja lähdimme pian alas. Kuvan otti Uskon toinen emäntä, aika uskomaton kestävyysurheilija, joka sanoi että tulimme yllättävän nopeasti alas! Otimme kaiken ilon irti tästä ylistävästä lausunnosta.


Alas tullessa päätimme oikaista polun sivussa olevan lumipätkän kautta laskettelemalla sen alas; vaihtoehtona oli kivien päällä hyppely. Ai että se oli mahtihauskaa, harmi että pätkä ei ollut pidempi.


Paluumatkalla kävimme Haltin autiotuvalla, jonne mentiin - yllätys yllätys - noin miljoonan rakkakiven kautta. Tupa oli oikein mukava, autiotuvan puolella oli erillinen keittiö, jossa lämmitimme vedet ja söimme eväät. Tuvassa kannattaa olla varovainen sillä siellä on _peili_.


Tupakirjassa mainostettiin Haltin puuceetä Suomen siisteimpänä yleisö-wc:nä. Hmm no ainakin se oli ainut hirsirakenteinen vessa matkan aikana ja olihan se aika siistissä paikassa. Varsinkin kun sinne mennessä en ensin huomannut polkua vaan taas tanssin kivien päällä tuvalta vessaan!


Haltin valoitus ja tuvalla käynti oli mennyt varsin nopsaan, joten meillä jäi hyvää aikaa vielä Pihtsuksella ihmetellä ympäröirää maisemaa. Ohessa vastapäisen rinteen lumikuvia: dinosaurus ja litistynyt Islanti. Mutta, Virpin Polarin mukaan päivän huiputusreissu olisi vaatinut 8 päivän palautumisen; siihen ei ihan ollut aikaa.


Tuvalla otin ensimmäisen kerran korjauspussin esille; merinohanskat ottivat osumaa päivän reissussa ja korjasin reiän karkeasti karhunlangalla.


Vaatteiden kuivatusta tuvalla.


5. päivä Pihtsusjärvi - Meekonjärvi - Kuonjarjoki
Matka: 21,4 km
Nousu: 550 m
Lasku: 426 m
Sää: sankka, kasteleva sumu, +10
Illallinen: jauhelihakastike ja perunamuusi


Sitten oli aika lähteä paluumatkalle. Pihtsuskönkäällä tuli taas otettua nippu kuvia.


Näiden maisemien karuus on jotakin ihan mahtavaa.


Erä-selfie. Tukka alkoi tässä vaiheessa olla jo hieman patinoitunut.


Saapuminen takaisin Meekon laaksoon. Märkää ja sumuista oli.


Pidimme Meekolla luonastauon, seuranamme norjalainen nuori herra. Hän oli päättänyt kävellä Kalottireitin Etelä-Norjaan saakka ja aikaa tähän kuluisi 5 kk. Huh huh, ei olisi minua varten. Onnea matkaan hänelle! Meekolla minulla alkoi palaa pinna varpaiden jatkuvaan day-spa olotilaan eli märät kengät ja märät merinosukat. Kengät olivat siis jo niin märät, että ne eivät tosiaankaan ehtineet kuivua yön aikana tuvassa, ja tälläinen roikkuva sumukeli plus pieni sade kasteli kaiken. Päätin siis testata kikkakolmosta ja laittaa kenkien sisään vahvat pakastepussit. Hyvin toimi, tuntui hieman erikoiselta alkuun, mutta jalat tykkäsivät muovipussikelistä enemmän kuin day-spa kelistä.


Meekolta lähtiessä alkoi melkoinen sumu. Tunturissa näkyi kyllä suht hyvin eli seuraavan polun merkkitolpan näki kun oli tarkkana. Mutta sakeata ja kosteata oli.


Tässä kohtaa pitää jo hieman mietiskellä, että missä polku menee.


Lähestyessämme Kuonjaria huomasimme helikopteritolpan ja tuumimme, että tuvan pitää olla ihan lähellä. Sitten pysähdyimme ja ihmettelimme, että mikä kumman puutolppa tuolla sumussa on??? Ja siinähän se tupa oli, alle 50 m päässä meistä, kuten kuvasta näkyy jos tarkkaan katsoo. Oli kyllä kunnon sumu!

6. päivä Kuonjarjoki - Saarijärvi - Kilpisjärvi
Matka: 21,5 km
Nousu: 299 m
Lasku: 679 m
Sää: hyvin vaihteleva, välillä aurinkoista, välillä puolipilvistä, välillä satoi kaatamalla, +15
Illallinen: hotellilla


Reissaaja valmiina lähtöön! Otin riskin ja laitoin vaellushousut ja windstopperin päälle, kun oli niin hiostava ilma. Sateen sattuessa sitten kastuttaisiin.


Oli ihan mahdottoman kauniit maisemat.


Ja jatkoa edelliseen.



Hyttyshattu!


Jossakin vaiheessa pilvet alkoivat tulla meidän luokse... aika kauan kuitenkin kesti ennen kuin kastuttiin, ja aurinko kerkesi kuivatakin meidät ennen Kilpparille saapumista.


Vielä yksi Saana-kuva. Säästän teidät lopuilta!


Niin oliko poluilla kiviä? Loppuun saakka patikoitiin puroissa, mudassa ja kivissä. Niin kuuluikin olla. Hyvä reissu oli.


Ruohokanukka.


Lakka kukassa.



Viimeisessä Kalottireitin polun risteyksessä päätettiin oikasta ja saatiin melkein niskaamme Rajavartiolaitoksen ahdisteleva helikopteri. Jäätiin sitten kuvaamaan ja seuraamaan kun kopteriin kiinnitettiin uusi lasti ties mitä tavaraa.


Sinne läks.

Me onnelliset retkeilijät puolestamme jatkoimme kohti hotelli Kilpistä ja nautimme todella isosti saunasta, uinnista, syömisestä ja puhtaista vaatteista. Uni alkoi painaa varsin varhain. Seuraavana päivänä kävimme vielä katsomassa paikallista "kukkatarhaa" sekä luontotuvassa palauttamassa avaimen ja ostamassa kartan seuraavaa seikkailua varten. Aivan huippua!


Tässä kuva meidän huiputuslenkistä Garminin gepsistä. Käytiin hieman Norjan puolella, ja lumen kautta oikaisukin näkyy jäljessä.


Reissun korkeuskäyrä.


Ja koko matkan reitti. Kokonaispituus oli 108 km. Itselle jäi tosi hyvä mieli; oli hauskaa ja on aina hienoa huomata että tällaiseen repäisyyn pystyy helposti. Kroppa ei ole kipeä, niska-hartiaseutu jaksaa mahtavan hyvin runsaan sauvakävelyn seurauksena ja hiertymät sekä itikanpuremat ovat enää muisto vain. Siispä uusia reissuja vaan suunnittelemaan.

Kotona haukut olivat käyneet mökillä ja sukuloimassa ja kyllä oli iloisia karvakorvia minua vastassa kun tulin kotiin. Lisäksi Mustilla oli ollut synttärit 1.8., herra on nyt jo 4 v. Musti sai synttärilahjaksi pyöriä mun viikon vanhoissa raikkaissa retkivaatteissa, ja hyvin kelpasi! Roosan osalta taas sain tiedon, että meille on paikka Tanjan agivalkussa syksylle ja päästiin myös talvikauden agileireille. Juuri niihin mihin haluttiinkin. Ei olisi voinut paremmin mennä, aivan mahtavaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti